Olen ikuinen laihduttaja. Sitä hommaa olen tehnyt varmaan viimeiset 15 vuotta. Nyt on ikuisen laihduttamisen hautaamisen vuoro. Sen sijaan on ruvettava kunnonkohotuspuuhiin. Kunto on niin huono, kuin vain lähes 120 kiloisella persjalkaisella keski-ikäisellä naiseläjällä vaan voi olla. 

Tissiliivejä on vaikea saada näille ryntäille. Kengännauhojen solmiminen on ihan mahdotonta mahan roikkuessa tiellä. Talvikengätkin pitää valita vetoketjullisina, jotta voi jalkaa hieman nostamalla vetää vetoketjun kiinni. Toki seinästä pitäen huonon tasapainon vuoksi. Lisäksi tissien- ja mahanalus hikoilee hirvittävästi, jopa näillä pakkasilla. Kesähelteistä puhumattakaan. Minun pitäisi olla nainen parhaassa iässä ja katinkontit. Huono kunto ja liikkuvuus ovat tehneet elämästäni kaikkea muuta kuin nautittavan. Haluan vielä olla hyväkuntoinen, reipas ja tehdä mukavia asioita, joita en nyt pysty painoni takia tekemään.Olisi mukavaa matkustellakin, mutta jos ei mahdu lentokoneen penkkiin, on vaikea lentää mihinkään. Vaikea myös kävellä nähtävyyksiä katselemassa, jos hennot polvet eivät kestä oman kropan painoa.  Siispä tavoitteeksi kunnon vuosi 2010, jolloin opitaan hyvien elämäntapojen perusrunko jota voidaan jatkaa niin loppuelämän ajan, ettei koskaan enää tarvitse ajatella laihduttamista. Syömisen rukkailun apuna käytän Kiloklubia , jotta syömisen rytmi, laatu ja määrä olisivat kunnossa.

 Löysin eräältä kuntosalilta Pacen ja siellä olen nyt käynyt kaksi kertaa. Toivottavasti kunnonkohotusprojektini lähtee hyvin käyntiin. Minun on nyt vain pidettävä mielessäni se, ettei tällä kertaa ole mihinkään kiire. Tällä kertaa pyrin elämäntapojen muutokseen - pienin askelin.