Taidan pikkuhiljaa ruveta tervehtyyn, kun ruokakin rupeaa jo tulemaan mieleen. Tosin päivällä syödyt kolme patonginviipaleen kokoista leivänpalaa kinkku- ja juustopäällisin joutuivat vielä vessanpönttöön väärää kautta. Siis yläkautta. Suotavampaa olisi ollut se normaalimpi tie suoliston läpi.

Mitään rasvaista ei ole tehnyt mieli, oikeastaan kaikki sellainen on vähän etonutkin. Varmaankin siksi, että rasva edistää suolen toimintaa ja nythän tuo suoleni on toiminut kuin rasvattu salama, joten siihen ei nyt lisävauhtia enää kaivata.

Mutakakkua söin palasen. Katsotaan miten käy, pysyykö sisällä.

 

Viime kirjoitus jäikin sitten kesken kaiken sen kuntoilun tiimellyksessä. Mutta enpä viitsi enää tuota jatkaa, kun ajankohtainen fiilis on mennyttä. Se on kuitenkin sanottava, että tuo aktiivinen loma oli erittäin ihana ja kuntoa kohottava.

Nyt kunto on taas rapisemassa, kun iski jokin pannahisen mahatauti. Työterkkari sanoi sitä olevan nyt kovasti liikkeellä, joten hieman lohduttaa tieto, etten ole ainoa  vessanpöntölle ruikkija.

Syöty on sitä, mikä pysyy sisällä.  Tämä aamu aloitettiin kaurapuurolla voisilmän kera pitkästä aikaa. Olipa hyvää.

Aamiaisen jälkeen otettiin fillariergometritesti. Noutaja meinas tulla. Testin tulos: Jos olsisin normaalipainoinen, kuntoni ois erinomainen.

Nii, että sitä kohti sitte vaan. Kello ei ol vielä yheksääkää ja askelmittaris on jo yli 3000 askelta. Hianoo! Jos ei täl menol kunto kohoa, ni ei sit millä. Seuraavaks mennää venyttelyjumppaan.

Jatkuu myöhemmin....

 

Eilen tultiin kuntoremppapaikkaan. Kaunis luonnonläheinen paikka olikin. Alkuinfon jälkeen otettiin mittauksia, pituus, paino ja sydänkäyrä.

Ukon kans tutustuttiin maaston ja maisemiin kävellen. Kaiken kruunas hieno ja kaunis päivä.

Kyl ol tosi noppia toimintta. Tyälääkär soit mul töihi ja sanos, et hää konsultois endokriniloki keskussairaalast ja ne päätysivä sit siihe, et siält on tulos sairaahoitopiiri erikoissairaahoido maksusitoumus yksityisel erikoislääkäril. Pistävä tänäp postihi ja pitäs ol huame mul. Mun pidäis soitta yksityisel endokrinolokil ja tilat ite aika ja sairaahoitopiir maksa. Eivä vissi olis saanu tarppeks noppiast aikka sin polil näi kesäaikka.

Tilasinki sit jo aja ja vaja pari viikon pääst mene sin. Olsi saanu jo maanantaikski aja, mut ko me olla siäl kuntorempas, ni se ei sopinu.

Kui mul ain käyki tällai, et mää kärvistele ja kärvistele. Ajattele ain, et ko ei ol kualema kiälis, nii turha men ruikuttama olemattomi vaivoi tai toisaikkase tuntemuksist tai siit ko välil vähä huima tai käde puutu tai nilka ja sorme turppo tai haukottelis koko aja tai nukahtele soffal eikä viiteis tehd mittä tyäpäivä jälkke. Koko aja o semmone olo, et jottai pidäis tehd eikä siltikä viiti. Pitäis viinaki keittä, mutko ei ol vehkei.

Sykiatril nee olsiva kumminki laittannu. Päävikka mul vissi onki noitte arvoje perusteel, mut ei semmost päävikka jota sykiatri olis voinu hoitta.

Mää tilasi vanha verikokkeitte tulokse entisest asuinkunnast vuadelt  jo enne vuastuhanne vaihdet ja nykko mä kato niit kilpirauhasarvoi, nii hyvi ova samalaissi tyypiltäs ko nämä uudekki. Ja mää ole lihonnu koko tua aja säännöllisest muutama kilo vuades ja ole ny maanpualikka mitois.

Jää vaa täsä miättimä, et jos sillo jo 90-luvu pualväli aikoihi ols puututtu toho assia, ni mää voisi ol vaik iha simpsakka likka tämä maanpualikka ruhon tilal. Jos mää en olis näi saamato ja laiska tua kilpparivaje takkia, nii mä kirosisi ny oikke railakkast. Prkl!